Jere Karalahden ja Teemu Laineen Dinamo Minsk starttaa neljän matsin vieraskiertueensa tänään Pekka Rautakallion valmentamaa Dinamo Riikaa vastaan.
Minskin päävalmentaja Marek Sykoran puheista selviää, että Karalahti kuuluu avainpelaajiin – Rautakallion pelitapa on myös selvillä, sillä joukkueet mittelivät vastakkain jo harjoituspeleissä ennen sesonkia.
– Vieraskiertueen maalissa aloittaa Lalande. Karalahti, Obsut, Korobov ja Krajicek – heihin olen tyytyväinen eli he ovat ainakin puolustajat, Sykora naulaa kokoonpanoaan.
– Mitään en lähde ennustamaan. Menemme askel askeleelta eteenpäin. En halua sanoa, että esimerkiksi Riika on heikompi kuin joku toinen joukkue. Tiedän, että latvialainen joukkue pelaa suunnilleen kuin me: vahvaa puolustamista ja vastahyökkäämistä. Pelasimme vastakkain jo kaksi kertaa harjoituskaudella, joten tiedämme, mitä odottaa.
//




Jere Karalahden ja Teemu Laineen Dinamo Minsk starttaa neljän matsin vieraskiertueensa tänään Pekka Rautakallion valmentamaa Dinamo Riikaa vastaan.