Olympiastadion muuttuu jo toisena talvena peräkkäin kiekkonäyttämöksi. Lauantaina 4. helmikuuta toisistaan ottavat mittaa Helsingin IFK ja Jokerit. Torstaina 9. helmikuuta Stadionin jäälle luistelee MM-kotikisoihin valmistautuva A-maajoukkue. Leijonat kohtaa Olympiastadionilla Venäjän.
– On todella hienoa, että saimme ratkaistua otteluiden tiellä olleet ongelmat ja voimme tarjota jääkiekon ystäville huippuottelut mahtavissa puitteissa, iloitsee Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen.
Myös Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Anssi Rauramo on mielissään otteluiden toteutumisesta.
– Viime vuoden talviklassikko oli huikea tapahtuma, juuri sellainen joita suomalainen urheilu tarvitsee lisää. Myös yleisöluistelutapahtuma järjestetään viimevuotiseen tapaan.
Yksi liigakauden ehdottomista kohokohdista
IFK:n ja Jokereiden kohtaamisen isännöintivuoro on tänä vuonna IFK:n harteilla.
- Jokerit teki loistavaa työtä viime vuoden klassikon järjestämisessä. Saadun erinomaisen palautteen perusteella aikaistamme tapahtumaa paremmin perheille sopivaksi ja panostamme lisää viihtymiselle tärkeisiin palveluihin, kertoo HIFK-Hockey Ab:n hallituksen puheenjohtaja Timo Everi.
Jokereiden toimitusjohtaja Jarmo Kekäläisen mukaan viime talven ottelu oli seuralle menestys vaikka HIFK veikin pidemmän korren kaukalossa.
- On hienoa palata Stadionin jäälle. Nyt on meidän vuoromme olla tyly vieras ja hakea Stadionin herruus Ilmalaan.
Seurajohtajien lailla myös SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen sanoo viime vuoden stadionottelun olleen yksi liigakauden ehdottomista kohokohdista.
- Toivottavasti perinne jää elämään myös tämän kauden jälkeen, Vuorinen toivoo.




