KHL-seura Neftehimikin suomalaishyökkääjä Oskar Osala on loukannut kätensä. Osalan isä Tapio kertoo Twitterissä, että pojan käsi on kipsissä nelisen viikkoa. Osala loukkasi kätensä sunnuntaina ottelussa sikajoukkue Traktoria vastaan.
– Oskar Osala loukkasi kätensä Traktor-Neftehimik ottelussa tänään. Kipsissä arviolta 4 viikkoa, Tapio Osala kertoi Twitter-sivuillaan sunnuntaina.
Osala pelasi viime kaudella NHL-liigassa Carolina Hurricanesin organisaatiossa. Täksi kaudeksi mies siirtyi kovin odotuksin KHL:ään, mutta peliaika on jäänyt vähiin.
Osalan loukkaantumisesta uutisoi ensimmäisenä Yle Uutiset.
//