Detroit Red Wingsin hurja kotivire sai jatkoa torstain NHL-kierroksella. Red Wings kukisti Phoenix Coyotesin 5-2 ja nappasi jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa Joe Louis Arenassa. Yhden ottelun tauon jälkeen tositoimeen palannut Detroitin Valtteri Filppula valittiin kaukalon ykköstähdeksi.
Filppula (1+1) oli yksi neljästä Detroitin pelaajasta, jotka viettivät kahden pisteen iltaa. Muut olivat Jiri Hudler (1+1), Pavel Datsyuk (0+2) ja Henrik Zetterberg (0+2).
Filppula joutui jättämään tiistain St.Louis-ottelun väliin saatuaan sunnuntaina viillon sääreensä. Tauko ei ollut kuitenkaan vienyt miehen tehoja. Filppula on nyt saalistanut viimeisessä seitsemässä ottelussa 6+3=9 pistettä.
Laitahyökkääjänä nykyään pelaavan Filppulan kauden saldo on 9+14=23. Hän jakaa suomalaisten maalipörssin kärkipaikan Teemu Selänteen ja Tuomo Ruudun kanssa. Sinivalkoisten pistepörssissä Filppula on kolmantena Selänteen ja Mikko Koivun jälkeen.
– Pystyn ajattelemaan enemmän hyökkäämistä. Tämä on erilaista kuin sentterinä pelaaminen. Joutuu vain yhtä tai kahta pelaajaa vastaan. Keskellä joutuu usein koko ketjua vastaan, Filppula selitti NHL:n verkkosivuilla roolien eroa ja vaikutusta tehoihinsa.
NHL torstaina (08.12.2011)
BOSTON – FLORIDA 0-2 (0-0,0-0,0-2)
Tuukka Rask, Boston varamaalivahtina
Sean Bergenheim, Florida 0+0, +1, 0, 3, 16:07
NEW JERSEY – OTTAWA 5-4 rl (0-2,1-1,3-1,0-0)
NY ISLANDERS – CHICAGO 2-3 ja (0-1,1-1,1-0,0-1)
Sami Lepistö, Chicago 0+0, 0, 0, 2, 12:31
NY RANGERS – TAMPA BAY 2-3 rl (1-0,1-1,0-1,0-0)
PHILADELPHIA – PITTSBURGH 3-2 (1-0,2-1,0-1)
Kimmo Timonen, Philadelphia 0+0, -1, 0, 1, 23:20
COLUMBUS – NASHVILLE 3-4 ja (1-0,1-1,1-2,0-1)
NSH: Pekka Rinne 24/21
MONTREAL – VANCOUVER 3-4 rl (2-0,1-1,0-2,0-0)
Petteri Nokelainen, Montreal 0+0, 0, 0, 1, 7:53
Sami Salo, Vancouver 1+0, -1, 0, 4, 22:28
DETROIT – PHOENIX 5-2 (5-0,0-1,0-1)
Valtteri Filppula, Detroit 1+1, +1, 0, 1, 16:57
Lauri Korpikoski, Phoenix 0+0, 0, 0, 4, 14:57
ST.LOUIS – ANAHEIM 4-2 (1-1,2-0,1-1)
Niklas Hagman, Anaheim 0+0, 0, 0, 1, 17:58
Saku Koivu, Anaheim 0+1, +1, 0, 1, 8:42
Toni Lydman, Anaheim 0+0, -1, 0, 0, 17:26
Teemu Selänne, Anaheim 0+1, 0, 0, 3, 19:00
CALGARY – COLORADO 3-2 (0-0,0-1,3-1)
CGY: Miikka Kiprusoff 18 laukausta/16 torjuntaa
COL: Jean-Sebastien Giguere 35/32
Olli Jokinen, Calgary 1+0, +1, 0, 4, 21:39
LOS ANGELES – MINNESOTA 2-4 (0-1,0-2,2-1)
Niklas Bäckström, Minnesota varamaalivahtina
Mikko Koivu, Minnesota 1+0, +1, 0, 3, 23:38
SAN JOSE – DALLAS 5-2 (2-1,3-1,0-0)
SJ: Antti Niemi 20 laukausta/18 torjuntaa
Antero Niittymäki, San Jose sairaslistalla
Kari Lehtonen, Dallas sairaslistalla
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
//




Detroit Red Wingsin hurja kotivire sai jatkoa torstain NHL-kierroksella. Red Wings kukisti Phoenix Coyotesin 5-2 ja nappasi jo kahdeksannen peräkkäisen voittonsa Joe Louis Arenassa. Yhden ottelun tauon jälkeen tositoimeen palannut Detroitin Valtteri Filppula valittiin kaukalon ykköstähdeksi.