SuomiKiekko.com-sivusto tulee koko Venäjän EHT-turnauksen ajan tuottamaan mielenkiintoisia tilastopohjaisia uutisia ennakoina ja reaktioina ottelutapahtumiin. Formaatti on tuttu jo Karjala-turnauksen ajalta. Tilastouutisiimme pääset kootusti käsiksi täältä.
Torstaina käynnistyvä Venäjän EHT-turnaus pelataan tänä vuonna jo kuudennentoista kerran. Isäntämaa on vienyt turnauksen peräti yhdeksän kertaa aiemmin nimiinsä. Suomi, Tshekki ja Ruotsi ovat juhlineet voittoa kukin kahdesti.
Leijonilla eniten hopeasijoja
Suomen sijoitukset kahden tittelin lisäksi ovat olleet kuusi kakkossijaa, viisi kolmossijaa ja kaksi nelossijaa. Toinen noista heikoista tuloksista koettiin vuosi sitten, kun Leijonat jätettiin turnauksen jumboksi.
Turnaushistorian heikoin ryhmä on ollut Kanada, joka on vieraillut Moskovassa kolme kertaa jääden aina viidenneksi.






