JYP hoiti lauantaina hommansa kotijäällä, kun se nitisti Tapparan mahdollisimman niukasti 2-1.
Kotijoukkueen pääpiiskuri Jyrki Aho nosti hattua vastustajalle.
– Tultiin peliin hyvin sisälle ja varsinkin toisessa erässä meillä oli mahdollisuus lopettaa ottelu totaalisesti. Täytyy nostaa hattua Tapparalle siitä, miten he taistelivat ja puolustivat omaa maalinedustaansa. Ajoittain päästiin alueelle kohtalaisen hyvin, mutta melkein aina siellä oli vielä yksi mies edessä, Aho summasi JYPin verkkosivuilla.
– Kolmas erä pelattiin hyvin johtoasemassa, kunnes Tappara otti maalivahdin pois. He onnistuivat saamaan siinä vielä muutamia hyviä paikkoja aloitusten jälkeen, mutta onneksi pystyttiin itse voittamaan pelin viimeinen aloitus.
JYP jatkaa pelejään seuraavan kerran ensi tiistaina Lahdessa, kun se matkustaa Pelicansin vieraaksi.
//




