St. Paulin paikallisen sanomalehden, Star Tribunen, Wild-kolumnisti Michael Russo kertoo, että Mikko Koivu ei ole lähdössä joukkueesta mihinkään.
– Koivu-kysymykset saisivat jo loppua. Mysteeri hänen loukkaantumisensa ympärillä ei millään tavalla liity mihinkään siirtoon, Russo kirjoittaa.
Pelaaja, joka saattaisi kuitenkin siirtyä, on Nick Schultz. Puolustajalla on kauden 62:sta pelistä koossa ainoastaan kolme pistettä ja -10 -tehot.
– Hän on pelannut 743 ottelua ja olen kuullut, että seurat ovat ainakin soitelleet selvittääkseen onko hän vapaana. Se ei tarkoita, että hän siirtyy, mutta olen kuullut, että sellainen mahdollisuus on olemassa.
– Se ei olisi helppo päätös organisaatiolle, koska hän on niin kunnioitettu kuin pelaaja suinkin voi olla, erityisesti kapteenin, Mikko Koivun suunnalta.




