Kärppien nykyinen päävalmentaja Hannu Aravirta tietää mitä on olla kotikisoissa päävalmentaja. Hän oli Leijonien päävalmentajana, kun edellisen kerran pelattiin Suomessa MM-kisoja vuonna 2003 sekä oli Curt Lindströmin kakkosena vuonna 1997 kotikisoissa.
Aravirran mielestä joukkueen etu on, että palikat saadaan kasaan mahdollisimman nopeasti.
– Ratkaisevat vaiheet joukkueen kasaamisessa on päällä. Joukkue kannattaa olla kasassa mahdollisimman nopeasti, mutta tilanteen mukaan pitää tietenkin elää – se ei ole pelkkää matematiikkaa, Aravirta kertoo MMkisat2012-sivustolle.
Erikoisosaamiselle on aina käyttöä. Ykkösvahdille, maaliruiskulle tms. pelaajalle ”Arakin” pitäisi ovea auki mahdollisimman pitkään.
– Jos on extreme-vahvistus saatavilla johonkin osastolle, niin on hölmöä lyödä koko joukkuetta lukkoon. Kuitenkin, mitä aikaisemmin joukkue on valmis, sitä helpompi sen on kiintyä yhtenäiseksi.
Hannu Aravirran haastattelun voi lukea kokonaisuudessaan täältä!




