Leijonat valmistautuu MM-kotikisoihin IIHF:n esi-rankingin piikkipaikalla, kertoo Jääkiekkoliiton tiedote.
Viime kevään maailmanmestaruus siivitti Leijonat kansainvälisen jääkiekkoliiton rankingin kärkeen. Aiempi sijoitus oli kakkonen, mutta uudessa rankingissa rakas verivihollinen Ruotsi jäi taakse.
Ranking muodostuu neljän viime vuoden turnausmenestyksestä saaduista pisteistä ja sen merkitys on vain korostunut täksi vuodeksi, sillä se määrittelee mitkä maat selviytyvät automaattisesti mukaan vuoden 2014 Sotshin talviolympialaisiin. Miehissä kärkiyhdeksikkö saa suoran kisapaikan, muut joukkueet joutuvat karsimaan paikastaan Sotshiin.
Suomi on kautta aikojen korkeimmalla sijoituksellaan rankingin vuoden 2004 käyttöönoton jälkeen. Kanada on puolestaan tähän mennessä kovimmassa aallonpohjassaan – viidentenä. Kanadan sijoitus selittyy aiempien turnausmenestysten ”vanhenemisella” ja kahden viime MM-kisojen heikolla menestyksellä.
IIHF:n miesten MM-kisoja edeltävä ranking, huhtikuu 2012, top 10:
1. Suomi 2245
2. Ruotsi 2240
3. Venäjä 2225
4. Tshekki 2210
5. Kanada 2195
6. USA 2045
7. Sveitsi 1990
8. Saksa 1985
9. Norja 1960
10. Slovakia 1940




