Mikko Koivu oli runsaasti loukkaantuneena kevätkauden aikana, ja Suomessa spekuloitiin päästääkö Koivun NHL-seura Minnesota Wild hänet MM-kisoihin. Koivu valotti hieman asiaa, miten keskustelut seurajohdon kanssa meni kauden päätyttyä.
– Kunhan on terveenä, niin ei siinä mitään ongelmia joukkueen kanssa ole. Pelasin kuitenkin siellä jo viimeiset viikot, niin ei siitä jäänyt sillain mitään jossiteltavaa, Koivu kertoo MM-kisat2012.com:n haastattelussa.
– Olen sanonut olevani aina valmis, jos olen terve ja joukkue näyttää vihreää valoa. Päätöksessä ei siis ollut mitään vaikeaa.
Koivu on tärkeä palanen Jukka Jalosen joukkuetta. Viime kevään mestaruuden varmistuttua Jalonen heti muistutti, että joukkue ei ole hänen vaan Mikko Koivun. Tämän kevään joukkueen runko ja johtopelaajat ovat samat kuin viime vuonna, mitä Koivu pitää tärkeänä.
– Uskon, että se auttaa tähän turnaukseen ja pelilliseen puoleen. Tunnetaan toisemme ja menestystä alla, niin lähtötilanne on positiivinen.
Koivu kuittaa puheet menestyspaineista ja kotikisojen haasteellisuudesta ammattimiehen tavoin.
– Ei pidä lähteä liian pitkälle miettimään, mitä voi olla tulossa. Nyt on vielä harjoituspelit menossa ja yritetään parantaa prosessia päivä päivältä. Sen jälkeen aletaan keskittyä kotikisoihin. Mennä siellä peli kerrallaan ja pyrkiä nauttimaan jokaisesta päivästä kisojen aikana.
Mikko Koivun haastattelun voit lukea kokonaisuudessaan täältä!




