Leijonien joukkueessa on odotuksiin nähden vähän NHL-pelaajia. MM-leirityksien alkaessa Leijona-valmennus Jukka Jalosen johdolla odotti, että tänä vuonna nähtäisiin enemmän NHL-pelaajia Leijonissa kuin viime vuonna.
Joukkueeseen kuitenkin lopulta nimettiin vain neljä NHL-pelaajaa: Valtteri Filppula, Jussi Jokinen, Mikko Koivu ja Kari Lehtonen .
Viime kevään joukkueessa oli viisi NHL-miestä ja toissa keväänä neljä. Vuosien 2003-2008 MM-kisoissa NHL-pelaajat miehittivät suurimman osan kokoonpanosta.
Tänä keväänä syynä vähään NHL-pelaajien määrään on useiden pelaajien kieltäytyminen MM-kisoista eri syihin vedoten sekä kahden leirityksessä mukana olleen NHL-pelaajan, Petteri Nokelaisen ja Lennart Petrellin pudottaminen lopullisesta joukkuesta.
Eniten suomalaispelaajia tulee Itä-Euroopan ammattilaisliigasta KHL:stä eli 12 kappaletta. SM-liigasta pelaajia on kuusi ja Ruotsin Elitserienistä kolme kappaletta.
Viime kevään maailmanmestarijoukkueessa SM-liiga oli eniten edustettuna yhdeksällä pelaajalla. Seuraavana tuli KHL kahdeksalla pelaajalla.
Pelaajat liigoittain:
12 KHL:stä:
Juuso Hietanen, Jarkko Immonen, Niko Kapanen, Leo Komarov, Petri Kontiola, Lasse Kukkonen, Mikko Mäenpää, Janne Niskala, Antti Pihlström, Karri Rämö, Anssi Salmela, Petri Vehanen.
Kuusi SM-liigasta:
Mikael Granlund, Joonas Järvinen, Tuomas Kiiskinen, Janne Pesonen, Jani Tuppurainen, Ossi Väänänen.
Neljä NHL:stä:
Valtteri Filppula, Jussi Jokinen, Mikko Koivu, Kari Lehtonen.
Kolme Ruotsin Elitserienistä:
Topi Jaakola, Jesse Joensuu, Mika Pyörälä.




