Pelicans-kapteeni Luttinen: "Usko loppuu vikana meidän kopissa"

Pelicans saavutti ensimmäisen kerran historiassaan välieräpaikan. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä.

– Joukkueena tänään voitettiin, tarvittiin joka jätkää, että voitettiin neljä peliä. Saatiin valtavasti henkistä virtaa, kun noustiin takaa ohi. Oltiin parempi joukkue ja ansaittiin jatkoon pääsy. Hieno fiilis, mutta näitä pitää tulla vielä lisää tällä kaudella, Pelicansin kapteeni Arttu Luttinen kertoi Etelä Suomen Sanomille maanantain voitokkaan Kärpät-ottelun jälkeen.

– Ollaan yksi askel lähempänä jotain suurta. Hieno ottelu, hieno voitto ja hieno joukkue. Ollaan neljän joukossa, mutta tämä pitää tänään unohtaa ja keskiviikkona lähteä kohti uusia haasteita.

Kärpät olivat jo pariin kertaan todella lähellä varmistaa jatkopaikan itselleen. Sarjan kuudennessa pelissä joukkue johti pitkään ja oli lähellä jatkopaikkaa, mutta Pelicans nousi rinnalle ja ohi.

– Usko loppuu vikana meidän kopissa, me painetaan loppuun asti. Pelit mitä hävittiin, niin hölmöiltiin niissä itse. Monessa pelissä oltiin mun mielestä se osapuoli kuka peliä vei, ja Backlund pelasti pari peliä Kärpille. Pitää Kärpillekin nostaa hattua, kun muutama jätkä pelasi paikat hajalla viimeiseen asti. Hyvä vastus, mutta mielestäni pelaavampi ja rohkeampi joukkue meni jatkoon.

Pelicansia vastaan välierissä tulee vieläkin loistavamman comebackin tehnyt Blues, joka nousi haudan partaalta välieriin.

– Heillä on erittäin taisteleva ryhmä, kertoo jotain jos nousee 0-3:sta ottelusarjan voittoon sarjakärkeä vastaan. Varmasti vastus kovenee niin kuin playoff-peleissä on tapana.