Pelicansin Kai Suikkanen välieräavauksesta: "Oli vähän sellaista puulaakikiekkoa"

Kaksi puolivälierien comeback-joukkuetta Pelicans ja Blues ottivat yhteen keskiviikkona välieräavauksessa Lahdessa. Pelicans vei ottelun 5-3, ja tiukka ottelutahti lienee herpaannuttanut joukkueiden puolustuspeliä.

– Alku oli aivan käsittämtömän ihmeellinen. Tuntuu että hyökkäyspeli kulkee niin hyvin että ihmetellä täytyy, mutta samaan aikaan ropisee omiinkin. Oli vähän sellaista puulaakikiekkoa, mentiin päästä päähän, Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen kertoi ESS:fi:ssä

Hurlumhei-erän jälkeen Pelicansin tavoitteena oli tiivistää peliä.

– Toiseen erään lähdettiin sillä ajatuksella, että puolustetaan kunnolla. Ei sitten muuta tehtykään. Oma kiekollinen pelaaminen katosi ihan täysin ja Blues vei erää. Hyvä että puolustettiin hyvin, niin päästin maalin johdossa kolmanteen. Siinä sitten tehtiin maali viisi-kolme ylivoimalla, joka oli aika ratkaiseva.

Joukkueet ovat pärjänneet tähän asti hyvällä taistelulla, ei niinkään taidokkaalla pelillä. Tämä onkin playoff-otteluille ominaista. Hienostelemalla ei pärjätä.

– Tämä on sitä, että voitot ovat tärkeintä. Jälkipolville ei jäänyt kerrottavaksi älyttömän hienosta jääkiekko-ottelusta, mutta jännä peli tämä kuitenkin oli. Tästä on hyvä jatkaa.

Erikoiskampanja SuomiKiekko-sivuston lukijoille: Tarjoamme ”Maailmanmestarit 2011” Tupla-DVD:n kaikille Unibetin uusille asiakkaille ILMAISEKSI! Samalla sinä kuittaat jopa 100 euron bonuksen! Osallistu kampanjaan ja lue tarkemmat ohjeet täältä!