Phoenix otti Nashvillestä niskalenkin maanantaiyönä voitettuaan joukkueiden toisen kohtaamisen maalein 5-3. Coyotes johtaa pudotuspelisarjaa nyt voitoin 2-0.
Pekka Rinne torjui 34 laukausta, mutta joutui antautumaan jokaisessa vastustajan maalissa.
– Me olemme samankaltainen joukkue kuin he. He pelaavat hyvin. He toteuttavat sellaista pelitapaa, jota mekin haluamme pelata: pelaavat vauhdilla ja vievät kiekon nopeasti verkolle, yrittäen saada reboundeja ja maaleja, Rinne sanoi The Tennesseanin mukaan.
Nashvillen vahvuus on ollut tiukkaakin tiukempi puolustus. Kahdessa viimeisessä ottelussa maaleja on kuitenkin päässyt yhdeksän.
– Me emme ole sitoutuneita puolustuspeliin. Me yritämme hyökätä ja ampua, mutta se ei ole se tapa, jolla olemme päässeet tähän asti, sanoi puolustaja Ryan Suter.
– Meidän täytyy taas keskittyä pelaamaan puolustavasti omassa päädyssämme ja maalit tulevat kyllä, hän jatkoi.
Päävalmentaja Barry Trotz ei kaunistellut asiaa.
– Minusta puolustusjoukkomme eivät ole pelanneet ollenkaan hyvin tässä sarjassa. He ovat ottaneet hyvin kevyesti.
Sarja jatkuu torstaina Suomen aikaa Nashvillessä.




