Leijonat puolusti Venäjää vastaan pääosin kurinalaisesti, joten 2-6-tappiolukemat tuntuvat karulta. Kuudesta takaiskusta huolimatta Suomen puolustus hoiti leiviskänsä kelvollisesti.
1. pakkipari
Mikko Mäenpää: 8
Haki aktiivisesti ratkaisuja hyökkäyspäässä. Pyssy lauloi useasti, mutta osoite oli hukassa. Ei pystynyt tuomaan hyökkäyspeliin toivottua pelotetta. Ei pystynyt aivan parhaimmalle tasolleen.
Juuso Hietanen: 7
Mäenpään pakkiparin hyökkäyspelaaminen jäi aivan liian vaisuksi. Hietaselta olisi voinut odottaa jämäkämpää otetta hyökkäyksessä. Omassa päässä ok, kokonaisuus lievä pettymys.
2. pakkipari
Ossi Väänänen: 8
Alakerran isäntä pelasi tyylilleen uskollisen ottelun. Ajoittain mieheltä olisi kaivannut lisää ilkeyttä ja fyysisyyttä, henkinen yliote vastustajasta jäi saavuttamatta. Kelpo suoritus kuitenkin.
Joonas Järvinen: 8
Järvinen on ollut hieman yllättäen Leijonien luotettavimpia puolustajia. Venäjää vastaan Järvisen taso laski aavistuksen verran, vaikka olikin jälleen parhaimmistoa.
3. pakkipari
Lasse Kukkonen: 7
Kohtuupeli ilman isompia näkyviä virheitä. Tasainen suorittaminen ei tahtonut riittää isokokoisia venäläisiä vastaan. Kukkon yritti parhaansa ja selvisi keskinkertaisesti.
Topi Jaakola: 7
Jaakolan heikot kiekolliset taidot paistoi läpi tällä kertaa hyökkäyspäässä muutamaan otteeseen. Myös puolustuksessa hukassa, vaikkei mies varsinaisesti pettänytkään.
4. pakkipari
Janne Niskala: 8
Nosti tasoaan heikohkon USA-pelin jälkeen selvästi. Tykitti Leijonien avausmaalin komealla tavalla. Vastuu kasvoi selvästi päätöserässä. Ajoittain pulassa omassa päässä, silti kokonaisuus jäi plussan puolelle.
SuomiKiekko-sivuston toimitus




