Leijona-laituri Jesse Joensuu lyttää ajatukset kotipaineista – ”Valtavan positiivinen asia meille”

Leijonien kolmosketjun laitahyökkääjänä Niko Kapasen ja Leo Komarovin rinnalle harjoitusten perusteella aloittava Jesse Joensuu näkee kotiyleisön edessä pelaamisen ainoastaan positiivisena.

– Se on valtavan positiivinen asia meille. Se on hyvä selkänoja meille. Tiedämme, että olemme voittaneet lähes samalla joukkueella aiemminkin, joten miksi emme voisi tehdä sitä uudestaan?, Joensuu kertoo YLE.fi:ssä

Joensuu kuitenkin muistuttaa, että viime vuotisilla ei ole merkitystä, vaikka sen päälle onkin hyvä rakentaa.

– Samaan hengenvetoon on todettava, että mitään emme ole saavuttaneet näissä kisoissa. Itseluottamusta se kuitenkin tuo, se on selvä.