Otteluraportti: Venäjän supertähti iski Leijonat jäihin

Suomen ja Venäjän välinen välierä alkoi Leijonien komennossa, mutta punakone käänsi pelin huikean yksilötaidon turvin. Lopulta Leijonien kultahaaveet karisivat 2-6-tappion myötä.

Leijonat aloitti pelin mallikkaasti. Se hallitsi kenttätapahtumia ja nimivahva Venäjä ei päässyt maalipaikoille. Janne Niskala huudatti kotiyleisöä reilun seitsemän minuutin jälkeen, kun puolustaja latasi kiekon maalin yläkulmaan. Ensimmäiset 15 minuuttia kulki Suomen tahtiin, mutta erän loppupuolella Venäjä karkasi 2-1-johtoon Jevgeni Malkinin kahdella osumalla.  Lue erän tarkemmat tapahtumat tästä.

Suomi aloitti toisessa erässä raivoisan takaa-ajon. Maali jäi kuitenkin syntymättä. Käännekohta oli tilanne, jossa supertähti Malkin ajautui laitaan rajusti ja satutti itsensä. Joonas Järvinen sai aiheettoman jäähyn ja peli kääntyi Venäjälle. Aleksandr Ovetshkin veivasi aikansa ja vei punapaidat 3-1-johtoon. Pukuhuoneesta palannut Malkin viimeisteli hattutempun ja taukonumeroiksi 4-1. Lue toisen erän tapahtumista lisää tästä.

Päätöserässä Leijonien kiri tyssäsi heti alkuunsa. Venäjä löi taululle 5-1-lukemat noin minuutin pelin jälkeen. Lisää seurasi ennen erän puoliväliä, kun Sergei Shirokov osui ylivoimalla. Leijonien lohdutusosuman teki hetki ennen loppua Mikael Granlund. Näin ollen tappiolukemat olivat Leijonille tylyt 2-6. Katso kolmannen erän tarkemmat tapahtumat tästä.

Tulos tietää sitä, että Venäjä etenee MM-kisojen finaaliin. Suomi pelaa sunnuntaina pronssista. Vastustajat selviävät myöhemmin toisesta välieräparista Tshekki-Slovakia.

Suomen pronssiottelu alkaa sunnuntaina klo 16.00. Finaali pelataan klo 20.30 alkaen.