Ranska on yllättänyt MM-kisoissa kaikki ja on noussut kolmen peräkkäisen voiton ansiosta taistelemaan jo paikasta puolivälieriin.
Maanantain iltäpäiväpelissä Ranska kaatoi Valko-Venäjän 2-1 viime hetken maalilla. Ranska pelaa viimeisen ottelun Slovakiaa vastaan, ja voitolla varsinaisella peliajalla joukkue ottaisi puolivälieräpaikan keskinäisen ottelun voiton perusteella.
Ranska voittomaalin Valko-Venäjää vastaan teki joukkueen ”suomalaispuolustaja”, JYP:ssä Suomen mestaruuden voittanut, Yohann Auvitu. Hän hekumoi onnesta Valko-Venäjä-voiton jälkeen.
– Emme ole tottuneet Ranskan joukkueen kanssa voittamaan kolmea peliä peräkkäin MM-kisoissa, Auvitu kertoi ottelun jälkeen.
– Ennen turnausta kaikki asiantuntija olivat pudottamassa meitä, mutta näemme nyt, että jos pystymme olemaan poissa jäähyaitiosta, voimme pelata hyvää jääkiekkoa.
Ranskan nousu alkoi Sveitsi-voitosta. Sveitsi on Ranskalle, sitä mitä Ruotsi Suomelle.
– Sveitsi-ottelu oli meille derby. Emme pidä toisistamme, vähän kuin Suomi ja Ruotsi.
– Se voitto oli henkisesti tärkeä. Sem jälkeen uskoimme, että johonkin suurempaan on mahdollisuus.
Auvitulla on hyvät muistot Areenalta myös SM-liigasta.
– Voitimme välierissä täällä. Tämä on hieno paikka pelata, varsinkin MM-kisoja. Suomi on minulle kuin koti ja nautin tästä niin paljon kuin voin.
Kai Lintinen, Hartwall Areena




