Suomen MM-kisoihin sittenkin tunnelmaa?

Koko kevään puheenaiheena on ollut Jääkiekon MM-kisojen lipunmyynti ja varsinkin lippujen hinnat. Muutama viikko ennen kisoja mediassa pelättiin, että Suomi pelaa kisat puolityhjille katsomoille, kun liput eivät olleet käyneet kaupaksi.

Nyt kuitenkin Suomen MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin kertoo lipunmyynnin edistyneen vauhdilla, kun kisat ovat ovella. Alunperin vähintään 155 euroa maksaneisiin Suomen peleihin on mm. myyty lippuja halvemmalla Suomikiekko-kiertueella.

– Ollaan myyty noin 80 prosenttia lipuista. Viime viikolla on ollut hurja myynti, kun NHL-tähtien tulo kisoihin varmistui, Sulin kertoi Leijonien tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Hälytyskellot lipunmyynnin tahmeudesta näyttävät soineen siis ajoissa. Nyt näyttää siltä, että katsomot saadaan täyteen ja Leijonille taakseen kotiyleisön tuki.

Leijonien seitsemän alkusarjapelin ja mahdollisten jatkopelien lisäksi Helsingissä pelataan runsaasti otteluita, kaiken kaikkiaan 34 kappaletta.