Viime kauden Mestiksen parhaimman pistenikkarin Jussi Tapion ensi kauden seura on Tanskan pääsarjan Aalborg Pirates.
SuomiKiekko-sivusto uutisoi aiemmin Tapion siirtyvän ulkomaille, mutta tuolloin uusi joukkue oli vielä arvoitus. Nyt miehen seura julkisti tiedon verkkosivuillaan.
Menneen sesongin Vaasan Sportissa viilettäneeseen hyökkääjään kohdistuu tanskalaisseurassa kovat odotukset.
– Hän oli viime kaudella Suomen toiseksi korkeimman sarjatason paras pistemies. Hän on ykköspyssy, eikä yhtään vähempää, Aalborgin GM Frederik Åkesson suitsuttaa seuran tiedotteessa.
– Olen vakuuttanut siitä, että on yksi niistä, jotka tekevät meille maaleja, Åkesson jatkaa.
26-vuotias Tapio teki viime kaudella Sportille 44 otteluun 16+31=47 pistettä. Ulkomaankomennus on miehen peliuran ensimmäinen.




