Suomalaistorjuja antaa näyttöjä Calgaryn tulokasleirillä – "Hän voi lunastaa paikan"

NHL-seura Calgary Flamesin tulokasleiri alkoi tänään. Paikalla on napsimassa kiekkoja myös suomalaistorjuja Joni Ortio, jolta odotetaan paljon.

TPS-kasvatti on Flamesin kuudennen kierroksen varaus kesältä 2009. Viime kaudella Ortio palasi Pohjois-Amerikasta kesken kauden Suomeen ja TPS:n riveihin.

Toukokuun alussa HIFK tiedotti hankkineensa Ortion riveihinsä, mutta mikäli Flamesin farmiseura Abbotsford Heatin maalivahtivalmentajaa on uskominen, niin torjuja saattaa pelata ensi syksynä Atlantin toisella puolella.

Jordan Sigalet kertoo Flamesin verkkosivuilla, että hän uskoo Ortion palaavan syksyllä ja ymmärtävän, mitä AHL:ssä pelaamiseen vaaditaan. Valmentaja luottaa siihen, että Ortio voi napata paikan pelaavasta kokoonpanosta.

Ortio on torjunut AHL:ssä Abbotsford Heatin riveissä 10 ottelua kahden edellisen kauden aikana. NHL-debyytti on vielä tekemättä. Calgary Flamesin ykköstorjuja on kokenut Miikka Kiprusoff.