Juhani Tamminen: "Jos häviämme, ei olla menty yhtään eteenpäin viime kaudesta"

TUTO Hockeyn ja Vaasan Sportin perjantaina 10.8. pelattavaa ottelua on Turussa odotettu pitkään.

Viime kauden turkulaisten osalta päättänyt ottelusarja Sportia vastaan päättyi suoraan neljässä ottelussa. Päävalmentaja Juhani Tamminen kertoo perjantain ottelun olevan merkittävä suunnannäyttäjä joukkueen tämän kauden suunnan osalta.

– Jos häviämme, ei olla menty yhtään eteenpäin viime kaudesta. Jos voitamme, olemme oikealla tiellä, Tamminen sanoo seuratiedotteessa.

– Meillä ei ole yhtään harjoitusottelua. Minun valmentamani joukkue lähtee pelaamaan joka ilta voitosta, hän jatkaa.

”Uskon sen näkyvän hyvänä liikkeenä Sport-pelissä”

Joukkuetta Pre Game Press Caféssa edustivat kapteeni Antti Virtanen ja kapteenistoon kuuluva Ville-Vesa Vainiola. Kaksikko vakuutti, että ensimmäistä ottelua on ehditty jo hetki odottaa.

– Viime viikko saatiin treenata rauhassa, niin uskon sen näkyvän hyvänä liikkeenä Sport-pelissä, Virtanen tunnelmoi.

Viljo Niemeläisen vetämät kesätreenit saavat myös kehuja. Joukkue on läpi kesän treenannut Viljon opeilla.

– Jalat toimivat huomattavasti paremmin jäällä, mitä ennen. Joka kesän jälkeen ensimmäiset viikot jäällä ovat tuntuneet nivusissa ja reisissä. Nyt jalat ovat liikkuneet hyvin, eikä nivuset ole olleet ns tulessa, Vainiola säestää.