Tappara tiukasti kiinni European Trophyn finaalipaikassa

Jääkiekon kansainvälinen seurajoukkuekilpailu European Trophy on edennyt siihen pisteeseen, että jokainen joukkue on pelannut vähintään puolet alkusarjan kahdeksasta ottelustaan.

Itälohkon piikkipaikkaa pitää hallussaan Tappara, joka on voittanut kaikki neljä peliään. Se on tässä vaiheessa vahvasti kiinni lopputurnauspaikassa, jonne etenee jokaisen lohkon kaksi parasta joukkuetta. Samassa lohkossa neljä peliä pelannut TPS on kolmantena kolmen pisteen päässä Tapparasta.

Pohjoislohkossa Kärpät on saanut kasaan kuusi pistettä viidestä ottelusta ja on käytännössä menettänyt jo mahdollisuutensa finaaliturnaukseen.

Etelälohkon peränpitäjät ovat JYP ja KalPa. Kumpikin joukkue on saanut kasaan vain kaksi pistettä neljästä pelistä ja Väli-Suomessa voidaan heittää hyvästit jatkohaaveille.

Tasaisessa länsilohkossa Jokereilla on vielä hyvät saumat päästä kahden parhaan joukkoon. Tässä vaiheessa neljä peliä pelannut narrilauma on lohkon viidentenä, mutta vain kaksi pistettä kärkipaikan Ingolstadtia perässä, joka on pelannut viisi ottelua. Saman lohkon HIFK on kerännyt neljä pistettä neljästä ottelusta.

Jokaisesta lohkosta selviytyy siis kaksi parasta ryhmää lopputurnaukseen, joka pelataan Wienissä ja Bratislavassa 13.-16. joulukuuta.

Tarkan sarjataulukon pääset katsomaan täältä.

Unibet tarjoaa 100 euroa ILMAISTA rahaa vedonlyöntiin!