Blues-kapteeni vielä viikkoja sivussa

Bluesiin paluun täksi kaudeksi tehnyt ja kapteeniksi valittu Arto Laatikainen joutuu odottamaan vielä kauden debyyttiään. Mies päivitti Bluesin kotisivuilla loukkaantumistilannettaan.

– Kaikki on mennyt hyvin ja itsellä olisi jo kova halu olla mukana. Uskon että palaan liigapeleihin 2-4 viikon sisällä, Laatikainen kertoi.

Otteluita sivusta seurannut kapteeni on ollut erityisen vaikuttunut täksi kaudeksi hankittuun ykkösmaalivahtiin.

Juuso Riksman on tuonut eleettömällä toiminnallaan ja hyvillä torjunnoillaan paljon rauhallisuutta puolustamiseen.

Laatikainen edusti Bluesia vuosina 1998-2008 ja viime kaudella JYP:iä ennen paluuta kasvattajaseuraansa. Muutama vuosi välissä meni Ruotsin Eliteserienissä Färjestadin ja Södertäljen joukkueissa.