Unibetin asiantuntija, NHL-legenda Esa ”Tiki” Tikkanen ei yllättynyt Mikko Koivun tulosta TPS:n riveihin. Tikin mukaan myös monen muun pelaajan, esimerkiksi Teemu Selänteen, on pakko pian saada pelituntumaa ja se tietää pelaajavirtaa Eurooppaan ja Venäjälle.
TPS tiedotti tänään, että se on tehnyt Mikko Koivun kanssa alustavasti marraskuun loppuun asti ulottuvan sopimuksen. Tiki ei yllättänyt uutisesta.
– Vielä viime viikolla luulin, että NHL-sopu oli lähellä, mutta kun kuulin millaisen ehdotuksen omistajat olivat tehneet, niin Koivun päätös ei ollut yllätys. Tulojen jako pelaajien ja omistajien kesken puoleksi oli lupaava, mutta kaikki muu ehdotuksessa oli käsittämätöntä. Mutta mahtava juttu, että Koivu nähdään SM-liigassa, Tiki kertoo.
Tiki uskoo, että sopimus on vielä mahdollinen, mutta sen pitää syntyä nopeasti.
– Jos sopua ei marraskuussa tai ihan viimeistään joulukuun alussa saada aikaiseksi, niin kausi jää pelaamatta. Koivun lisäksi myös monen muun pelaajan pitää saada pelejä alle jos kausi yhtäkkiä alkaakin. Uskonkin, että pelaajavirta Eurooppaan ja Venäjälle lisääntyy muutaman viikon sisällä. Myös Teemu Selänne tulee hakemaan pelituntumaa Jokereissa, Tiki analysoi.




