HIFK katkaisi kolmen ottelun tappiollisen sarjan viime viikon päätteeksi kaatamalla Ilveksen Hakametsässä 2-0-lukemin. Nyt joukkueen tavoitteena on jatkaa voittoputkeaan tiistaina HPK:ta vastaan.
– Ilves-voitto oli henkisesti iso, että saatiin tappioputki poikki, vaikka peli ei välttämättä ollut pelinä kaikkein parasta, HIFK-hyökkääjä Roope Talaja kertoi seuran kotisivuilla.
– Meillä on ollut isona teemana, että pyritään viikon eka peli pelaamaan paremmin. Aloitettiin valmistautuminen jo maanantaina, vedettiin vähän kovempaa että saatiin kroppaa auki, ja ollaan varmasti hereillä tiistaina puoli seitsemän.
Talaja ehti tehdä alkukauteen jo viisi täysosumaa nopealla aikataululla, mutta viime peleissä on ruuti ollut märkää. Miehen eväät parempaan peliin ovat yksinkertaiset – lisää työntekoa.
– Työnteko pitää vaan saada ihan tappiin. Olen sellainen pelaaja, että en saa paikkoja, jos en paiski hommia. Lähdetään raikkaasti hyvällä jalalla ja sellaisella IFK-sydämellä, että sen näkee tonne yläparvelle asti.




