HIFK:n hankalat ajat jatkuivat – ”Emme päässeet maalintekopaikoille”

Raumalle pisteitä metsästämään lähteneellä HIFK:lla perjantai ei tuonut hymyä naamalle, kun Lukko onnistui nappaamaan täydet pisteet lukemin 4-1.

HIFK oli saanut levätä perjantain otteluun asti, mistä joukkue pyrki saamaan etua ottelun alkuun.

– Tarkoitus oli lähteä yllättämään Lukko, mutta he puolustivat kuitenkin ydintä todella hyvin. Emme päässeet maalintekopaikoille ja vielä kun annettiin pari helppoa maalia vastustajalle, mahdollisuudet olivat menneet, tiivisti päävalmentaja Pasi Sormunen ottelun YLE:lle.

Lukko osasikin valmistautua siihen, mitä tiedossa olisi.

– IFK ei ollut pelannut täällä viikolla ja tiesimme, että he tulevat lujaa päälle. Meidän joukkueen ns. ”gameface”, on kehittynyt viime aikoina todella paljon, kiitteli raumalaisten päävalmentaja Risto Dufva.

– Puolustimme hyvin ja myös hyökkäyspelimme onnistui tänään. Siinä olivat avaimet illan otteluvoittoon, Dufva jatkoi.

HIFK:lla onkin nopeasti edessä kasvojen pesu, sillä lauantaina kotiluolassa vastassa on Pelicans.