Stanley Cupin voitto ja yli kolmen miljoonan vuositulot. Ne eivät kuitenkaan takaa mitään. Tämän on saanut myös Rick Peverley huomata SM-liigassa.
Monipuolinen hyökkääjä ehtikin pelata kymmenen peliä ennen ensimmäistä maaliaan JYP-paidassa. Tappara-pelissä tullut avausmaali tuli kanadalaisen mukaan tärkeään paikkaan.
– Maali antoi minulle hieman lisää itseluottamusta, koska olin ehkä hieman pettynyt itseeni maalinteon suhteen, Peverley pohti seuran sivuilla.
Maalisarakkeen ulkopuolelle katsoessa huomaa kuitenkin vahvistuksen olleen iso apu jyväskyläläisten pelissä.
Yhdeksän syöttöpistettä kerännyt hyökkääjä kertoi jaksaneen odottaa avausmaalia kärsivällisesti.
– Olen kuitenkin aina todennut, että jos saat paikkoja, niin kyllä ne maalitkin sieltä lopulta myös tulevat, Peverley totesi.
Vaikka lauantaina tuli jo tappio, jatkaa JYP yhä sarjakärjessä. Joukkueen taival jatkuu tiistaina HIFK:n vieraana.





