Lukko sai sunnuntaina Helsingistä pisteen, kun joukkue taipui jatkoajalla Jokereille 2-3-lukemin. Tämäkin tulos tyydytti jollain tasolla Lukon valmennusta.
– Erityistä tyytyväisyyttä tuottaa tapa, millä piste otettiin. Puolustus toimi erinomaisesti samoin kuin lauantaina kotona Raumalla. Jos maaleja menee omiin vain kaksi ottelussa, on oltava tyytyväinen, Lukon kakkosluotsi Juha Vuori kertoi joukkueen kotisivuilla.
Jos peräpää pysyi tiiviinä, harmaita hiuksia on aiheuttanut maalinteko. Tehokkaista tuoreista tanskalaisistakaan ei ollut voittamaan ottelua raumalaisille.
– Meillä on vastaavasti ollut ongelmia maalinteossa, mutta oikealla tiellä ollaan. Hyökkäyspeliin on saatava lisää rohkeutta, se tulee vain korvien välin kautta.
– Toisessa erässä ote hetkellisesti repsahti, mutta mikä parasta me kykenimme tulemaan taas hienosti peliin mukaan. Lukko oli nyt ennen kaikkea joukkue, joka pelasi yhdessä yhteisen asian eteen.




