Vastikään HPK:sta Sveitsin NLA-liigan HC Davosiin siirtynyt Santeri Alatalo on saanut ensimaistajaiset käkikellomaan kiekkofaniudesta.
Alatalo teki Davosin kanssa tryout-sopimuksen ja oli ensimmäisen kerran tositoimissa lauantai-iltana vieraspelissä Rapperswilia vastaan (lue uutinen).
Ottelun jälkeen suomalainen ihmetteli yleisön vahvaa myötäelämistä. Alatalo oli positiivisesti yllättynyt Davos-fanien innokkuudesta pelin aikana.
– He olivat uskomattomia, parempia kuin Suomessa, Alatalo ihmetteli Südostschweizin haastattelussa.
Avauspelin antiin mies oli tyytyväinen, vaikka parantamiseen varaakin jäi.
– Olen iloinen siitä, että voitimme kolme pistettä. Debyytti oli ok, mutta minun täytyy parantaa vielä puolustuspelaamista, Alatalo totesi.





