TPS on tehnyt todella kovan kiinnityksen hankkimalla kiekollista taitoa puolustuskalustoonsa.
Petteri Nummelin palaa seuratiedotteen mukaan kasvattiseuraansa, sillä HC TPS on tehnyt Luganon kanssa alustavasti marraskuun maaottelutauolle asti kestävän lainasopimuksen.
39-vuotias TPS-kasvatti ei liiemmin esittelyjä kaipaa, sillä pitkän peliuran saavutuksista löytyy lukuisia arvokisamitaleita aina olympiahopeasta MM-kultaan asti sekä useita valintoja MM-kisojen tähdistöketjuihin.
HC Luganolla on Nummelinin kanssa kauden loppuun asti kestävä sopimus, mutta sveitsiäisjoukkue hankki NHL-työsulun ajaksi puolustukseensa Patrice Bergeronin ja näin joukkueen ulkomaalaiskiintiö ylittyi jo kahdella pelaajalla.
Pelaajakoordinaattori Ari Vuori on luonnollisesti iloinen saadessaan Sveitsin liigan kaikkien aikojen tehokkaimman puolustajan takaisin kasvattiseuraan.
– Työsulku on monelta kannalta negatiivinen asia, mutta olemme myös onnekkaita, sillä sen myötä olemme saaneet seuramme 90-vuotisjuhlakaudella Petterin kaltaisen TPS-kasvatin joukkueeseemme.
– Petteri tuo mukanaan rutkasti kokemusta ja poikkeuksellista osaamista etenkin ylivoimapeliin, Vuori analysoi.
Edellisen kerran TPS:ssä kaudella 1994–1995 pelannut Nummelin palaa tänään iltapäivällä Suomeen.




TPS on tehnyt todella kovan kiinnityksen hankkimalla kiekollista taitoa puolustuskalustoonsa.