JYP ei aikaillut – uusi päävalmentaja nopeasti selville

© Kuva: Juha Tamminen

JYP ja nykyinen päävalmentaja Jyrki Aho ilmoittivat torstaina, että seuran viime keväänä mestaruuteen johtanut pääkoutsi ei jatka Jyväskylässä enää päättyvän kauden jälkeen.

Uuden päävalmentajan nimeä ei kauaa tarvinnut odotella, sillä seura tiedotti Marko Virtasen nousevan Ahon korvaajaksi seuraavalle sesongille.

Virtasen sopimus kestää aina kevääseen 2015 asti. Lisäksi JYPillä on optio jatkaa sopimusta myös kaudeksi 2015-2016.

Virtanen toimii tällä hetkellä JYPin liigajoukkueessa apuvalmentajana. Hän siirtyi tehtävään viime syksynä JYPin A-nuorten päävalmentajan paikalta.

Sitä ennen Virtanen johdatti päävalmentajana JYPin A-nuoret Suomen mestariksi kaudella 2010-2011.

Pitkällä pelaajaurallaan Virtanen pelasi yli 400 SM-liigaottelua ja toimi JYPin liigajoukkueen kapteenina kaikkiaan neljä kautta. Hän on pelannut liigauransa lisäksi myös kaksi kautta Ruotsissa. Leijonapaidan Virtanen on pukenut päälleen 13 A-maaottelussa.