Perjantai-iltana Porissa nähtiin monivivahteinen Satakunnan taisto, kun Lukko haki kolme äärimmäisen tärkeää pistettä Isomäen hornankattilasta.
4-3-voitolla Lukko katkaisi samalla orastavan kahden tappiollisen ottelun putken. Lukon päävalmentaja Risto Dufva olikin tuoreeltaan pelin jälkeen TV-kameroiden edessä tyytyväisin mielin.
– Vaikeasta kahden maalin johtoaseman menettämisestä huolimatta tultiin vielä ohi. Näytettiin luonnetta ja otettiin voitto, Dufva hehkutti UrhoTV:n haastattelussa.
Päätöserään lähdettäessä Lukko oli vielä maalin tappioasemassa. Vahva viimeinen kaksikymppinen käänsi kuitenkin ottelun raumalaisille.
– Jos keskityt Ässien tuollaisen paineen alla pelkästään puolustamaan, sitä murenee enemmin tai myöhemmin, Dufva pohti ja lisäsi.
– Ja niinhän siinä kävi, että hyökkäämällä tämä peli voitettiin.





