NHL:n pelätty tappelija Turkuun: ”Pääsen keskittymään vihdoin asiaan”

TUTO Hockey on hankkimassa jo kauden kolmatta NHL-nimeä kokoonpanoonsa. The Columbus Dispatchin mukaan Jared Boll on turkulaisseuran uusin vahvistus.

Hyökkääjä paljasti lehdelle odottavansa jo innolla pääsyä pelaamaan.

– Ulkona on kylmä, joten minun pitäisi olla jo pelaamassa jääkiekkoa. Hienoa, että pääsen vihdoin aloittamaan kauteni, Boll hehkutti jenkkimedian sivuilla.

Suomeen hyökkääjä saapuu innolla. Lähes 900 NHL-minuuttia urallaan jäähypenkillä istunut kanadalainen kertoi odottavansa jo ensimmäisiä pelejään.

– Se on hieno mahdollisuus minulle. Siellä on iso kaukalo ja paljon luistelua. Koska Suomessa ei tapella, pystyn keskittymään itse pelaamiseen.

Kaupungissa pelaa myös miehen hyvä ystävä. TPS:n Kriss Rusell on tuttu St. Louis Bluesin aijoilta.

– Olen kuullut pelkkää hyvää kaupungista. Laukut on jo pakattu, joten olen valmis, Boll hehkutti.

Matt Bradley ehti jo poistua jo Suomesta. Sen sijaan TUTOssa nyt pelaava Jesse Winchester saa kaverikseen myös toisen NHL-nimen.

Suomessa siirrosta kertoi ensimmäisenä Jatkoaika.com.