Viime viikolla niukkoja tappioita kärsinyt TPS löysi kunnon vaihteen moottoristaan tiistain ottelussa KalPaa vastaan.
Turkulaisten riveistä löytyi lopulta peräti seitsemän eri maalintekijää 7-3 päättyneessä ottelussa.
– Hienoja maaleja, ja oikeille miehille tuli varsinkin kolmannessa erässä, TPS:n päävalmentaja Juha Pajuoja totesi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Lähdettiin parantamaan hyökkäyspeliä ja rytmittämään tätä hommaa paremmin. Siinä onnistuttiin kyllä hyvin. Tiedetään, että kun me päästään tuonne hyökkäysalueelle paremmin, niin siellä se meidän vahvuus on. Ollaan yritetty vähän liian hätäisiä keskialueen ylityksiä pelkästään siirtokiekoilla, mutta nyt riitti kärsivällisyys.
Isoista numeroista huolimatta turkulaisjoukkueella oli haastavia hetkiä ottelun tuoksinassa.
– Alussa oltiin kyllä heikkoja. Valmistautuminen menee valmennuksen piikkiin, ettei saatu heppuja heräämään. Siinä vaiheessa Atte Engren otti tärkeitä torjuntoja. Tällaisesta maalivahtipelistä kyllä tykkään, että maalivahti on silloin hereillä kun tarvitsee. Sen jälkeen voi lurautella pari, niin jää vähän hampaankoloon, Pajuoja virnisti.





