Täksi kaudeksi Turusta Kuopioon ja KalPan riveihin vaihtanut 17-vuotias hyökkääjä Artturi Lehkonen katsoo tyytyväisin mielin alkukauden pätkää.
Jo 22 pistettä tähän mennessä nakuttanut Lehkonen on ollut kuopiolaisjoukkueen näkyvimpiä hahmoja alkukauden aikana.
– Tosi hyvin on mennyt tähän mennessä. Olen päässyt pelaamaan todella hyvien pelaajien kanssa, Lehkonen iloitsee SuomiKiekko-sivustolle.
Lehkonen on muodostanut pistepörssin kärkisijoilta löytyvän Sakari Salmisen kanssa toimivan tutkaparin.
– ”Saken” kanssa peli on kulkenut, niin mikäs siinä. Olen ollut erittäin innoissani ja ei ole tarvinnut katua sitä, että tulin Kuopioon. Tosi hieno ja ennen kaikkea urheilullinen kaupunki. Se sopii minulle, nuori taituri kertoo.
Jaksanut painaa menemään
Paljon vastuuta alkukauden aikana saanut Lehkonen on tyytyväinen pelilliseen kehitykseensä viime kesän ja alkukauden osalta. Erityisesti Piikkiöstä kotoisin oleva hyökkääjä on iloinen siitä, että voimavarat SM-liigaan tuomiin haasteisiin ovat riittäneet.
– Olen kuitenkin vielä nuori pelaaja, niin olen jaksanut pelata aika hyvin näitä pelejä. Niitä on kuitenkin ollut aika paljon tässä matkan varrella.
– Olen todella tyytyväinen tähän kokonaisuuteen Kuopiossa, hän jatkaa.
SM-liigan lisäksi Lehkosen aikaa on vienyt eri juniorimaajoukkueiden leiritykset. Jaksamisesta on pidetty kuitenkin tarkasti huolta.
– Meidän valmentajat tietävät, että mulla on ollut kova rasitus päällä alkukauden aikana. He katsovat vähän sen perään, ettei sitä tulee liikaa. Hyvä on ollut levon ja harjoittelun suhde silti, Lehkonen tuumaa.
Lehkonen valmistautuu seuraavaksi nuorten MM-leiriryhmän kanssa Venäjällä pelattavia kisoja varten. Lue lisää kuopiolaisseuran hyökkääjän tuntemuksista nuorten kisojen suhteen myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu




