Kari Jalonen huolissaan joukkueensa otteista: ”Huolimatonta tekemistä”

© Kuva: Juha Tamminen

Radek Smolenakin ensimmäisessä pelissään tekemä avausmaali jäi laihaksi lohduksi Torpedo Nizhni Novgorodille, kun joukkue kärsi 3-5-tappion Metallurg Magnitogorskille.

Torpedon päävalmentaja Kari Jalonen olikin ottelun jälkeen huolestunut. Ensimmäisen erän kahden maalin johto kuihtui helpohkon oloisesti.

– Olen huolissani joukkueen pelaamisesta. Jääkiekko on nopea laji, joten muutoksiin pitää pystyä reagoimaan nopeammin, Jalonen pohti seuran sivuilla.

– Tänään meiltä oli kokonaisuutena huolimatonta tekemistä, suomalaisvalmentaja jatkoi.

Vaikka Smolenak ehti olla vain yksissä treeniessä, ei Jalosen mukaan hänen ottamisensa kokoonpanoon ollut vaikea valinta.

– Siksi me hänet tänne hankittiin – pelaamaan. Hän oli jo edellisessä joukkueessaan ryhmän paras maalintekijä, joten tiesin, mitä hänessä me saamme.