Leijona-pakki valmis Venäjän kaatoon: ”Samoja stroganoffeja ne syövät”

© Kuva: Juha Tamminen

Leijonien kokeneempaan osastoon kuuluva Mikko Mäenpää lähtee Moskovan EHT-turnauksen päätöspeliin luottavaisin mielin.

Puolustaja näki hävityssä Ruotsi-pelissä myös paljon hyvää sunnuntaita silmällä pitäen.

– Saimme ensimmäisessä erässä konetta jo hieman käyntiin. Ja toisessa ja kolmannessa erässä pystyttiin parantamaan hiljalleen. Peli oli siinä mielessä nousujohdanteista, Mäenpää pohti SuomiKiekko-sivustolle.

Leijonat saavatkin esittää turnauksen parasta peliään, mikäli mielivät haastaa Venäjän tähdet.

– On oikeasti hienoa olla mukana, kun jätkät innostuu myllyttämään ja huomataan, että tämä meidän pelitapamme toimii.

Mahdollisuus näyttää

Venäjä on aloittanut turnauksen mykistävästi. Maaliero kahden pelin jälkeen on 11-1. Se ei kuitenkaan Mäenpäätä pelota.

– Samoja stroganoffeja ja samoilla vermeillä ne syövät. Eivät ne kuitenkaan mitään supermiehiä ole, vaikkakin maailman huippuja.

Toisaalta ottelun on taas kuuluisa paikka haastaa omaa osaamistaan maailman kärkinimiä vastaan.

– Saa hereillä olla, mutta niinhän saa olla aina. Se on taas kaikille hieno mahdollisuus näyttää, että perkele.

Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Moskova