Nuoret Leijonat kokivat dramaattisen tappion uudenvuoden aattona, kun Ruotsi nappasi lopulta 7-4-voiton.
Lopputulos tarkoitti samalla sitä, ettei suomalaisryhmä jatka enää ratkaisupeleihin. Joukkueella onkin edessään karsintasarja.
Nuorten Leijonien lähtö otteluun oli murheellinen. Ruotsi karkasi avauserässä jo kolmen maalin johtoon.
Suomalaisryhmä ei tästä kuitenkaan säikähtänyt vaan nousi hiljalleen toisen erän aikana rinnalle. Joel Armian kaksi ja Rasmus Ristolaisen yksi ylivoimamaali käänsivät pelin hiljalleen tasoihin. Pitkään ottelu näyttikin tasaiselta.
Sen jälkeen pelin hallinta siirtyi kuitenkin taas sinikeltaisille. Kaksi pikamaalia toisen erän loppuun riittivät maanantai-iltapäivänä.
Päätöserässä Suomi pääsi vielä lähietäisyydelle. Ville Järveläinen herätteli vielä toivoa noususta, mutta maalia lähemmäksi Leijonat eivät kuitenkaan päässeet. Lopussa vielä ruotsalaisryhmä herkutteli kahdella ottelun lopullisesti ratkaisseella maalilla.
Suomen roolina oli jäädä lohkon neljänneksi joukkueeksi. Nuorten Leijonien taival jatkuu näin ollen karsintasarjaan.




