Tshekin maalilla jo toisessa EHT-turnauksessaan torjuneelta Alexander Salakilta löytyy suomalaisittain mielenkiintoinen tausta.
Suomessa aikanaan Jokipojissa ja TPS:ssä kaksi kautta viettänyt vahti kiitteli viettämäänsä aikaa.
– Ne olivat ehkä urani tärkeimmät vuodet. Siksi olen iloinen, että menin juuri Suomeen. Ilman noita vuosia minusta ei olisi todennäköisesti koskaan tullut ammattilaiskiekkoilijaa, Salak kiitteli SuomiKiekko-sivustolle.
– Minulla on vain hyvää sanottavaa sieltä. Suomen vuodet tekivät minusta ammattilaisen. Siellä minusta kasvoi kunnon maalivahti.
Kahden Suomen vuoden jälkeen tie vei Pohjois-Amerikkaan. Sieltä suunta on jatkunut yhä Ruotsiin, jossa vahti pelaa tällä hetkellä uransa yhtä parhaimmista kausista.
Viimeisessä ottelussa vastaan asettuukin Ruotsi. Vahti odottelee ottelusta paljon – jo pelkästään useiden tuttujen takia.
– Meidän pitää parantaa, sillä se on viimeinen ottelumme. Minulla on siellä paljon tuttuja vastassa Elitserienistä, joten meidän pitää pelata hyvin, vahti virnisti.
Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Moskova





