NHL:n ja pelaajayhdistyksen NHLPA:n löydettyä yhteisymmärrys pitkien neuvotteluiden jälkeen, ovat pelit NHL:ssä alkamassa jälleen.
Syksyn ja talven aikana Kärppien riveissä on pelannut kolme eri NHL-työsulkupelaajaa.
Näistä Ottawa Senatorsin hyökkääjä Kyle Turris poistui jo aiemmin Kanadaan. San Jose Sharksin puolustaja Jason Demers oli muutenkin lähdössä kuntouttamaan kättään Pohjois-Amerikkaan, kun taas Carolina Hurricanesin hyökkääjä Jussi Jokinen puolestaan pelasi vielä lauantaina Jokereita vastaan.
– Ainoa muutos edellispelin kokoonpanoon on meillä Jussin lähtö. Muuten meillä alkaa olla jo poikkeuksellisen hyvä tilanne hyökkääjien suhteen pikku hiljaa, jos koko kautta peilaa. Sinänsä ei mitään hätää, oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoi SuomiKiekko-sivustolle työsulun loppumisesta tulleen uutisen jälkeen.
Pitkään sivussa ollut Jari Viuhkola on palannut tositoimiin, Nuorten kisoissa hyökännyt Miikka Salomäki liittyy tulevalle viikolle joukkueen vahvuuteen ja ruotsalaishyökkääjä John Norman on myös palaamassa kaukaloon, joten oululaisseuran tilanne alkaa olla normaali.
– Tämä on tavallaan paluu lähtöruutuun. Puolustaja Oscar Eklund vielä puuttuu, mutta siellä on esimerkiksi Mikko Niemelä kasvanut aivan liigatason puolustajaksi. Niitä uusia vastuunkantajia pitää tämmöisissä tilanteissa löytyä, Aho muistutti.
Ilari Savonen (@ilarisavonen)







