SM-liigassa tällä hetkellä neljäntenä oleva Kärpät on kärsinyt pahasti puolustuspään loukkaantumisista ja poissaoloista viime aikoina.
Ville Pokka on ollut nuorten MM-kisoissa, Jason Demersin ranne murtui, Mikko Lehtonen kärsii nivusvammasta, Oscar Eklund polvivammasta ja Vladimir Eminger käsivammasta.
Oululaisseuran urheilutoimenjohtaja Harri Aho onkin kysellyt myös oululaistaustaisen Carolina Hurricanesin puolustajan Joni Pitkäsen tilannetta.
– Tässä tilanteessa kaikki kivet on käännetty, Aho vakuutti SuomiKiekko-sivustolle.
Pitkänen, 29, seuraa kuitenkin rauhassa NHL-neuvotteluiden kehittymistä. Rapakon takana tulevat viikot ovat ratkaisevat kauden alkamisen suhteen.
– Hän ei tee ainakaan tässä vaiheessa päätöksiä, Aho kertoi.
Pitkänen pelasi alku-uransa Kärpissä ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan. Viime kaudella kiekollisen puolustajan sesonki oli rikkonainen Carolinassa, sillä hänen tililleen merkattiin vain 30 pelattua ottelua.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu




