Mestiksessä on vielä kesken yksi puolivälieräsarja. TUTO Hockeyn ja Peliittojen taistelu jatkuu tänään Turussa voittojen ollessa tasan 2-2.
Toistaiseksi kaikki neljä ottelua ovat päättyneet yllättävästi vierasvoittoihin.
– Playoffeihin kun lähdettiin, tiesin, että se tulee olemaan sotaa millimetreistä. Erot pienenevät ja illan valmius tekee sen pienen eron joukkueiden välillä, TUTO-käskijä Juhani Tamminen tarinoi seuran verkkosivuilla.
Turkulaisseuran otteet kiinnostavat. TUTO:n verkkosivujen mukaan perjantain ottelun ennakkomyynti on käynyt kiivaampana kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella.
– Jännitys tiivistyy. Meidän kopin oveen vaihdettiin syksyllä kyltti ”Voittava ja mielenkiintoinen”. Tähän huutoon olemme vastanneet. Se on kokonaisuuskuva tämän kauden tekemisestä, Tamminen luonnehti.
TUTO:n ja Peliittojen välinen ottelu alkaa klo 18.30. Ottelun voittajalle on tarjolla välieräpaikka huomenna Heinolassa.




