Loukkaantumisten johdosta Kärppien ykkösketjuun noussut Toni Kähkönen kiitti luotosta ja iski kaksi maalia Jokereiden verkkoon lauantain voittoisassa ottelussa.
4-1-lukemin oululaisjoukkueelle päättyneessä ottelussa Kärppien ykköskentällä homma kulki mainiosti.
– Mielestäni koko ketjullamme oli positiivinen flow-tila päällä. Loimme todella paljon maalipaikkoja ja olisin itsekin voinut tehdä muutaman enemmän. Ei kuitenkaan harmita, Kähkönen hymähteli SuomiKiekko-sivustolle.
Kehuja sateli myös päävalmentaja Hannu Aravirralta.
– Kyllä pojat tarttuivat tuohon kombinaatioon loistavasti ja siinä pelissä oli paljon harmoniaa mukana, oululaisjoukkueen käskijä sanoi.
Eikä kehuja tullut pelkästään ketjulle, vaan Kähkönen itse sai henkilökohtaisesti paljon positiivisesta palautetta.
– Hän on erittäin tarkka puolustuspelaamisen suhteen myös. Ohjaa puolustusta ylimpänä kaverina niin, että muilla neljällä on helppo puolustaa.
– Kyllä tämä ketju oli illan löytö ilman muuta, Aravirta tiivisti.
Jokereista otettu voitto olikin iso osoitus oululaisjoukkueen iskukyvystä.
– Toivottavasti kaikki kopissa tajuavat sen, että pelasimme sekä fiksusti että nöyrästi, emmekä jättäneet kiekkoja keskialueelle. Kaikki on mahdollista ja tällä tyylillä pitkää jatkaa vain, Kähkönen näki.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu




