KHL:ssä alkavat runkosarjan viimeiset rutistukset – vain yksi suomalaisjoukkue ulkona pudotuspeleistä

KHL:n runkosarja pelataan päätökseen tulevana sunnuntaina. Tässä vaiheessa on selvillä, että suomalaisten edustamista seuroista vain Amur Habarovsk jää varmuudella pudotuspelien ulkopuolelle.

Juha-Pekka Hytösen, Janne Lahden, Perttu Lindgrenin ja Topi Jaakolan Amur on kerännyt 49 ottelusta vaatimattomat 44 pistettä. Pienemmän saaliin on kerännyt ainoastaan KHL:n heikoiten menestynyt joukkue Avtomobilist.

Vaaravyöhykkeellä on puolustaja Juuso Hietasen Torpedo. Joukkuella on matkaa läntisen konferenssin pudotuspeliviivan päälle kahdeksan pistettä, kun runkosarjaa on jäljellä kolme ottelua.

Läntisessä konferenssissa viimeisistä playoff-paikoista käydään kovaa vääntöä. Hietasen Torpedon lisäksi paikasta auringossa taistelevat Dinamo Minsk, Donbass Donetsk, Atlant, Lev Praha sekä Slovan Bratislava. Näistä kolme etenee kahdeksan parhaan joukkoon.

Dinamo Minskin suomalaisväriä edustavat Kim Hirschovits, Jere Karalahti, Teemu Laine ja Janne Niskala. Donbass Donetskissa puolestaan kiekkoilevat Tuomas Kiiskinen, Petteri Wirtanen, Jani Tuppurainen ja Pasi Puistola.

Lev Prahassa pakittelevat maajoukkuestakin tutut Mikko Mäenpää ja Sami Lepistö.

Itäisessä konferenssissa Oskar Osalan Neftekhimik Nizhnekamsk pitää tällä hetkellä hallussaan kahdeksatta eli viimeistä pudotuspelipaikkaan oikeuttavaa sijaa.

Muiden KHL:ssä pelaavien suomalaisten osalta kausi jatkuu varmuudella pudotuspeleissä.

KHL:n 52 ottelun mittaisen runkosarjan päätöskierros pelataan tulevana sunnuntaina. Pudotuspelit alkavat keskiviikkona 20. päivä helmikuuta.