Leijona-hyökkääjän syöttöpiste laiha lohtu – Elitserienin jumbojoukkue jatkaa kyntämistään

© Kuva: Juha Tamminen

Suomen A-maajoukkueen vakiopelaajien Lasse Kukkosen ja Juhamatti Aaltosen seurajoukkue Rögle joutunee karsimaan sarjapaikastaan Elitserienissä.

Keskiviikkona Rögle kärsi kotonaan 1-2-tappion Frölundalle. Aaltonen alusti isäntien avausmaalin ottelun kolmannella minuutilla, jonka viimeisteli Mathias Tjärnqvist.

Yksi tehty maali ei lopulta riittänyt voittoon, sillä Frölunda tuli tasoihin toisessa erässä ja teki voittomaalin kolmannen erän alkuhetkillä.

Röglelle tappio oli kolmas peräkkäinen ja seura koko sarjan pahnan pohjimmainen kerättyään 49 ottelusta vaatimattomat 43 pistettä. Kymmenennellä sijalla oleva Växjö on 14 pisteen päässä.

Röglellä on vielä jäljellä viisi ottelua, joten se voi maksimissaan saavuttaa 15 pistettä. Teoriassa nousu on mahdollista, mutta seuran joutuminen karsintoihin on käytännössä varma asia.

Elitserienin runkosarjan kaksi heikoiten menestynyttä joutuu karsimaan sarjapaikasta Kvalserienissä. Kahden Elitserien-joukkueen lisäksi kaksinkertaisessa sarjassa on mukana neljä seuraa toiseksi korkeimmalta sarjaportaalta Allsvenskanista.

Kuudesta joukkueesta kaksi lunastaa itselleen paikan pääsarjasta kaudelle 2013-2014. Rögle nousi viime keväänä Allsvenskanista Elitserieniin oltuaan karsintasarjan kakkonen.