HIFK-kapteeni: ”Ilves-tappio hyvä muistutus meille”

© Kuva: Juha Tamminen

Vaihtelevan runkosarjan kommelluksineen ja kohuineen pelannut HIFK hakee vauhtia keväälleen Villi kortti -kierrokselta, missä vastaan asettuu SaiPa.

HIFK:lla oli muiden ristiin pelaamisella saumat päästä vielä kuuden joukkoon ennen päätöskierrosta, mutta mahdollisuudet menivät jo omaan tappioon sarjajumbo Ilvekselle.

– Ilves-pelissä ei enää ollut vain meistä kiinni mihin sijoitutaan. Oikeastaan mahdollisuudet kuuden joukkoon mokattiin jo aikaisemmin kauden aikana. Se, että päästiin noinkin hyvin hajulle, vaati meiltä ihan hyvää onnistumista alkukeväästä, HIFK-kippari Toni Söderholm kertoi SuomiKiekko-sivustolle tapahtuneesta SM-liigan playoff-infossa keskiviikkona.

– En tiedä oliko Ilves-peli mittari mihinkään. Jos johonkin, niin siihen, että kuinka ei ainakaan tulisi pelata. Hyvä muistutus meille pleijareiden alla.

HIFK ja SaiPa kohtasivat neljästi runkosarjassa. Molemmat voittivat kahdesti. Tuorein muisto vastustajasta on niinkin läheltä kuin viime lauantailta, jolloin HIFK haki voiton Lappeenrannasta 3-1-lukemin.

– Se oli tyypillinen kevään peli. Ei pelattu hirveän kauniisti, mutta puolustettiin jämäkästi ja iskettiin vastahyökkäyksillä muutama maali. Vieraskaukalossa varsinkin pitää kestää heikot hetket ja saatiin siinäkin hyvää oppia tässä pelissä.

Avauspelin merkitys suuri, mutta ei lopullinen

HIFK aloittaa paras kolmesta ottelusarjan kotoa torstaina ja näin lyhyessä sarjassa avausvoiton merkitys on suuri, mutta ei peruuttamaton, muistuttaa Söderholm.

– Tapahtui mitä tapahtui, niin seuraava peli tulee joka tapauksessa. Avauspeli on tärkeä ja siihen pitää olla henkisesti ja fyysisesti valmis. Tulee vastaan mitä tahansa, meidän pitää olla valmiita.

– SaiPaa vastaan kiekollinen huolellisuus korostuu. Keskialueella tulee tiivis 1-2-2-karvaus vastaan. He kyttäävät vastahyökkäyksiä ja ovat niissä hyviä. Heidän puolustajat tukevat myös tällaista peliä hyvin. Tämä on suurin huutomerkki SaiPan kohdalla.

HIFK:n joukkueessa on enemmän kokemusta pudotuspeleistä ja ryhmässä on monia mestareita toissa keväältä. Tämä kuitenkin tuo mukana myös paineita. SaiPa puolestaan on tässä suhteessa kokemattomampi, mutta voi lähteä täysin ilman paineita tuleviin koitoksiin.

– SaiPa voi ehkä pelata vapautuneesti, mutta tämä on hieman kaksiteräinen miekka. Itse mieluimmin haluan lähteä kokeneella ryhmällä pelaamaan pudotuspelejä, mikä saadaan nyt tehdä. Minulla on iso luotto siihen, että meiltä nousee vastuunkantajia.

Kai Lintinen (twitter@kailintinen), Helsinki