Jukka Jalosen juna puksuttaa vakuuttavasti KHL-finaaleja kohti.
Leijona-käskijän Pietarin SKA otti perjantaina toisen kiinnityksen konferenssivälierissä voittamalla Severstalin maalein 4-1 (raportti).
– Olemme iloisia voitosta, mutta kuten eilenkin, ottelu oli erittäin vaikea meille. Uskon, että voimme parantaa vieraspeleissä, Jalonen sanoi lehdistölle.
– Tänään peli oli kaiken kaikkiaan tasainen. Ainoa ero oli, että me onnistuimme maalipaikoissamme, mutta Severstal ei kyennyt samaan. Olemme erittäin iloisia, että maalivahtimme Ezhov pelasi vahvan matsin.
Jalonen löytää sentään jotain petrattavaakin.
– En ole tyytyväinen oman alueen pelaamiseemme. Olimme välillä liian passiivisia ja hävisimme pikkasen liikaa kaksinkamppailuja. Muutamat pelaajat eivät puolustaneet parhaan kykynsä mukaan.
Sarja jatkuu maanantaina ensimmäistä kertaa Severstalin kotihallissa Tsherepovetsissa. Konferenssifinaaliin pääsee neljällä voitolla.




