Mestiksen runkosarjavoittaja Mikkelin Jukurit on aloittanut kevään pudotuspelit kovalla tasolla. Joukkueen hyvä putki sai jatkoa perjantaina Joensuussa, kun joukkue nappasi jo välieräsarjan toisen voittonsa.
5-2-voitto oli joukkueelle jo kuudes putkeen.
Ryhmän päävalmentaja Jarno Pikkarainen oli syystäkin tyytyväinen kamppailun päätyttyä.
– Korkeatasoinen pudotuspeliottelu, josta kaksi erää oli tasaista pelaamista. Päätöserässä päästiin kuskin paikalle ja lopussa pelattiin fiksusti johtoasemassa, Jukurit-käskijä pohti sarjan sivuilla.
Lopputulos tarkoittaa sitä, että sarja on jo seuraavassa ottelussa katkolla mikkeliläisille.
– Jukurit puolustaa erittäin hyvin ja vastaavasti meidän puolustuspelissämme oli parannettavaa, Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski tyytyi toteamaan.
Sarjan kolmas kohtaaminen pelataan sunnuntaina Mikkelissä.




