Kahden Leijona-pelaajan ruotsalaisseura kuilun partaalla

© Kuva: Juha Tamminen

Lasse Kukkosen ja Juhamatti Aalosen edustama Rögle on tiukassa paikassa karsintasarja Kvalserienissä.

Rögle sijoittui Elitserienissä viimeiseksi ja joutuu karsimaan sarjapaikastaan Kvalserienissä. Mukana on toinenkin Elitserien-joukkue Timrå sekä neljä seuraa toiseksi korkeimmalta sarjaportaalta Allsvenskanista.

Leijona-pelaajien Kukkosen ja Aaltosen Rögle pelasi tiistaina karsintasarjan kolmannen ottelun Leksandia vastaan. Tuloksena oli tyly 0-4 tappio.

Häviö oli Röglelle karsinnan toinen. Nyt seuralla on paljon kirittävää tai muutoin Rögle tipahtaa ensi kaudeksi Allsvenskaniin.

Kuuden joukkueen Kvalserienissä pelataan kaksinkertainen sarja, jonka kaksi parasta lunastavat paikan Elitserienissä. Tällä hetkellä Rögle on kolmen pisteen päässä kakkospaikkaa miehittävästä Leksandista.

Röglen urakointi jatkuu torstaina vierasottelulla Örebrota vastaan.